Näin sanoin Eva Wahlström kirjassaan Homma hanskassa. Olen päässyt puoleen väliin kyseistä teosta. Luen sitä mielelläni, se on mahtava! Eikä vain sisällön takia, vaan se on muutenkin hyvin kirjoitettu. Mukavia ja hauskoja kommelluksia ja tarinoita Evan elämästä. Kirja myös innostaa minua yhä enemmän nyrkkeilyn pariin. Olen saanut sieltä hyviä oivalluksia ja ideoita omaan treeniin. On mukava lukea toisen naisen kokemuksia. Ja ylipäätään saada tietää, millaista se kaikki on. Itse tiedän vielä aika vähän mistään.
Lauantaina käytiin ottamassa promokuvia töitä varten ja siinä sivussa otettiin myös muutama kuva noiden hanskojen kanssa, kun olin ottanut ne mukaan. Tuli hyviä! Huomenna aamulla 9.20 terkkarille aika, missä normi terveystarkistus, katsotaan rokotukset ja sitten vähän näitä treenijuttuja.
Tiistaina tuli treeneihin uusia kasvoja. Tai olivat vissiin olleet siellä jo aikaisemmin, mutta itse näin heidät ensimmäisen kerran tiistaina. Kolme uutta miestä. Mukavia. Sain torstaina yhdeltä kyydin kotiin ja tilattiin kimpassa Saksasta treenivarusteita. Oon kyllä tosi iloinen siitä, että saan olla mukana ja että mut otetaan niin hyvin mukaan. Aina muistutellaan, että ”siinä lähellä pitää uskaltaa olla”. Eli treenatessa esim. perussarjoja niin lyödään sen kaverin tason mukaan. Ei saa lyödä niin kovaa, ettei toinen uskalla olla siinä. Sparraus on sitten asia erikseen. Silloin mä yleensä hakkaan säkkiä tai teen pistehanskoilla. Toistaiseksi en ole siihen valmis, vaikka olenkin miettinyt, että jos kokeilisin kilpailla. Mutta katsotaan nyt. Olen kuitenkin harrastanut vasta pari kuukautta.
Treenit oli kyllä tällä viikolla aivan mahtavat! Sekin oli hienoa, että pääsin kaikkiin kolmiin treeneihin. Ensi viikolla keskiviikkona yritän päästä mukaan Kankanpään treeneihin, jossa treenejä vetää myös Veli Koota, jonka valmennuksessa myös Eva on joskus käynyt yhdessä kaverinsa Tessun kanssa. Vaikka se voi olla, etten pääse, kun juuri sinä päivänä, kun täältä lähtee sinne väkeä, niin mulla on TIETENKIN tentti juuri silloin. Ja koska se on ylimääräinen, niin se alkaa vasta puoli viideltä. Typerää.
Tiistaina tein pistehanskoilla erään nyrkkeilijämiehen johdolla ja aloin viimeinkin ymmärtää alakoukkujen tekniikkaa. Sain lyödä niitä aikamoisen sarjan ja sain viimein jonkinlaisen voiman. Sitten torstaina se idea taas hukkui, mutta tänään aloin taas saada siitä kiinni. On yllättävän vaikeaa päästä jyvälle siitä, miten omasta kropasta saisi parhaiten voiman irti. Missä asennossa kannatta olla? Mistä asti lyönti lähtee? Missä asennossa ranne ja käsi on, kun se osuu? Kaikenlaista pitää miettiä, ja välillä menen aivan sekaisin!
Kun muistelen kehitystäni taaksepäin, niin huomaan kehittyneeni paljon. Olen paljon nopeampi ja ketterämpi ja voimakkaampi kuin syksyllä. Kuntoni on noussut ja jaksan treeneissä paremmin. Huomasin sen alkuvuodesta, kun olin mukana vetämässä naisten kuntonyrkkeilyä, johon oli alkuvuodesta tullut uusia jäseniä. Heitä opettaessani ja ohjatessani huomasin, kuinka paljon olinkaan itse oppinut. Se tuntui kivalta.
Olo on mahtava, energinen ja täynnä intoa! On ihana innostua liikunnasta ja löytää se oma laji. Nyt ymmärrän ne kliseiset lausahdukset: ”Sinun täytyy vain löytää oma lajisi”, ”Liikuntaan jää koukkuun”, ”Liikunnasta tulee hyvä olo” jne. Olen ennen tuhatanut näille väitteille ajatellen, ettei liikunta nyt vain ole minun juttuni. Se ei vain ole hauskaa, vaan väkinäistä ja tylsää. No, olin väärässä!
Eva Wahlström, harrastaminen, kehitys, kuntonyrkkeily, liikunta, nyrkkeily, tekniikka, treeni