Koska hölisin kaikki läheisini jo kyllästyksiin asti nyrkkeilystä, treenaamisesta ja syömisestä, olen päättänyt aloittaa blogin, jossa voin hölistä kyseistä asiaa teille! Sillä ei oikeastaan ole väliä, kuinka moni blogiani eksyy lukemaan, vaan enemmänkin kyse on siitä, että saan harrastaa vielä vähän lisää tämän uuden ihastukseni parissa!
Ensinnäkin ehkä hieman taustaa: Syksyllä 2010 näin Parkanon Pontevan talolla ilmoituksen, jossa kerrottiin naisten kuntonyrkkeilyn alkavan syksyllä. Innostuin. En tiedä miksi. Se vain kuulosti hyvältä. En ole koskaan harrastanut säännöllisesti mitään liikuntaa, mitä nyt käynyt pyöräilemässä, uimassa ja yhtenä vuonna kuntosalillakin jonkun verran. Liikunta ei ole vain kiinnostanut minua. Siksi oli hieman hämmentävää, että tämä kyseinen ilmoitus sai minut niin kovasti innostumaan. No, sieltä se syksy sitten kuuman kesän jälkeen tuli, ja niin minäkin tuuletin verkkarit ja sisäpelikengät ja lähdin kohti Pontevaa, tästä lähin kutsun paikkaa saliksi.
Olin hieman myöhässä, ehkä minuutilla, mutta muut olivat jo ehtineet aloittaa. Siellä oli täysi tohina päällä. Naiset juoksivat pitkin salia pallon perässä, enkä ollut aivan varma edes siitä, mitä tapahtui, mutta nopeasti vaihdoin kaulallani roikkuneet sisäpelikengät jalkaani (tähän väliin voisin kai mainita, että nyttemmin minulla on treenikassi, joka juuri vetää kaiken tarvitsemani…) ja liityin joukkoon. Muista vain, että hiki tuli ja kovaa! Taisi olla jonkinlaista polttopalloa. Jos sai osuman, niin piti punnertaa. Pelkkä alkulämmit- tely oli niin rankka, että päässä suhisi ja korvissa soi, silmissä oli tähtiä. Vilkaisin kelloa. Kymmenen minuuttia mennyt ja olin pyör- tyä.
Ensimmäisen kerran jälkeen paikat olivat kipeinä vielä viikon. Sopivasti ehdin palautua seuraavalle kerralle, kun kuntonyrkkeily oli kerran viikossa, aina perjantaisin. Valmentajana toimi silloin minun silmiinä kaapin kokoinen äijä, josta tiesin vain, että hän harrasti nyrkkeilyä ”ihan oikesti”. Nautin kuitenkin jokaisesta hetkestä. Olin hurahtanut! En osaa vieläkään kertoa, miksi juuri tämä laji, mutta minä vain hurahdin. Viikko toisensa perään kävin säännöllisesti ja vedin täysillä. Aina tuli hiki ja joskus jaksoin juuri ja juuri raahautua kotiin.
Vielä kesällä olin kokeillut juosta lenkillä, ja pääsin ehkä maksimissaan 300 metriä. Olin rapakunnossa. Kohisten kuitenkin jaksamiseni ja kuntoni parani. Lokakuun puolivälissä päätin parantaa ruokavaliotani, sillä halusin saada treeneistä enemmän irti. Pyysin myös päästä mukaan miesten nyrkkeilytreeneihin, joita oli kolmesti viikossa. Sain luvan käydä torstaisin treenaamassa miesten kanssa. Tuohon aikaan minulla oli jo omat nyrkkeilyhanskat, mutta muut varusteet, kuten käsisiteet ja hammassuojat puuttuivat. Enkä oikeastaan edes osallistunut. Tein omaan tahtiin sivussa ja sen minkä pystyin. Kun miehet sparrasivat, minä hakkasin säkkiä syrjemmällä.
Joululomalla juoksin 15 asteen pakkasessa 1400 metriä kerralla. Olin poikki, mutta tyytyväinen. Vau! Kesällä yritän juosta 2000 metriä ja mieluusti siihen tuttuun 12 minuutin rajaan, eli siis cooperia aion kokeilla. Joululoma toi myös mukanaan vierailun sporttikauppaan, joka oli minulle uusi tuttavuus. Ostin hammassuojat ja käsisiteet. Olin todella innoissani. Päätökseni oli myös jo kauan mielessäni kutkutellut ajatus siitä, että alkaisin käydä kaikissa miesten treeneissä. Loman jälkeen kysyin, onnistuisiko se, ja minut otettiin ilomielin vastaan. Siispä tammikuusta lähtien olen käynyt niissä ”oikeissa” nyrkkeilytreeneissä, jotka aluksi tuntuivat kaukai- silta. Tai eivät olleet ainakaan minua varten. Hädintuskin jaksoin tunnin kuntonyrkkeilyä ja nyt treenit kestäisivät puolitoista tuntia! Mutta jaksoin. Koko ajan parammin.
Tammikuussa huomasin myös omituisen patin oikeassa käsivarressani. Hetken sitä ihmeteltyäni tajusin sen olevan hauis. En ollut tajunnut kiinnittää ollenkaan huomiota siihen, että uusi liikuntaharrastus toi mukanaan myös mieluisia sivuvaikutuksia, kuten kropan kiinteytymistä, lihasten kasvua ja laihtumista. Olenkin jo tähän mennessä laihtunut 7 kiloa ja käsivarteni ovat saaneet jo jonkin verran muotoa. Se tuntuu hyvältä!
Siinäpä tarinani lyhykäisyydessään. Nyt aloitin tämän blogin, jossa voin mietiskellä asioita tämän uuden harrastuksen pohjalta. Millaista on olla tyttö nyrkkeilemässä miesten treeneissä? Treenikavereina on isoja äijiä ja sitten ”pientenryhmä”, joka on mukana tiistaisin ja sunnuntaisin. Se koostuu käsittääkseni noin 8-12-vuotiaista pojista. Minä olen ainut tyttö. Mutta ylpeä siitä.
harrastaminen, kunto, kuntonyrkkeily, nyrkkeily, treeni