Käteen sattuu. En tiedä miksi. Löin kai väärin. Tai käden mielestä liikaa. Tai jotain. Oltiin ensimmäistä kertaa molemmat. Jarkko tuli mukaan hakemaan vähän monipuolisuutta omaan treeniinsä ja näytti ihan tykkäävän. Aika vähän oli porukkaa, mutta sitä parempaa ohjausta tietenkin sai. Ja oli vielä vieraileva valmentajakin käymässä. Heimo. Se otti pistehanskoille aina jonkun ja siinä sitten hiottiin yhdessä jotain. Mä halusin hioa alakoukkuja. Sainkin paljon hyviä vinkkejä ja ohjeita, ja lopulta alkoi ihan sujuakin ne koukut. Pätevä mies.
Jalat on ihan mustelmilla ja valittelin sitä ääneen – tai oikeastaan ihmettelin – että mistä ihmeestä ne on tulleet, kun en ole kuitenkaan jalkoja mihinkään telonut. Sain selitykseksi, jotta ovat saattaneet tulla ihan treenaamisesta. Samalla tavalla kuin lihaksetkin on kovilla ja paukkuu, niin verisuonet on siellä myös kovilla ja paukkuu ja voi katkeilla. Siitä tulee mustelmia. Omituinen, mutta antoisa vastaus. Ei murehduta enää ja olen totisen ylpeä kirjavista sääristäni!
Oman miehen kanssa oli hassua treenata, vaikka hyvinhän se sujui ja mukavaa oli. Mutta oli se enemmän outoa lyödä kovaa niin tuttua ihmistä kuin sellaisen puolitutun treenikaverin kanssa. Mutta oli kyllä mahtavat treenit! Paljon tekniikkaa ja hiomista. Hiki virtas ja oli hauskaa! Pidin tosi kovasti, vaikka nyt onkin kirjoituspaukut vähissä. Mutta varmaan huomisista treeneistä irtoaa sitten vähän enemmän kerrottavaa, kun olen ekaa kertaa Kankaanpäässä mukana treeneissä. Jännittää jo. Uudet ihmiset, toimintatavat ja kuviot. Ja valmentaja. Veli Koota. Mahtavaa! Siihen päälle voisi oikeastaan mennä vaikka uimaan. Uimahalli on samassa rakennuksessa ja maksaa opiskelijalta vain kaksi euroa. Joten mikä ettei!
Mutta nyt nukkumaan, aamulla aikaisin ylös.
Heimo, Kankaanpää, kehitys, kipu, nauru, treeni, yhdessä