Paikalliselle nyrkkeilysalille oli vaikea löytää. Se on suuren liikuntakeskuksen nurkassa pukuhuoneiden, liikuntasalin ja painonnostosalin jälkeen. Enkä meinannut päästä sisälle, vaikka lukossa roikkui avain. Jännitti. Pyörin ovella ensin päättömästi, ennen kuin uskaltauduin sisään. En tiennyt, olisivatko Parkanon kaverit siellä, vai kuka / mikä minua odottaisi. Treenivaatteet ja varusteet jäi Parkanoon, sillä tänään piti olla tentti niin myöhälle, etten pääsisi treeneihin. Se harmitti. Vielä enemmän harmitti, kun tajusin, että ehtisin sittenkin. Kokosin täällä olevista lenkkivaatteista jonkinlaisen paketin, pesin lenkkareiden pohjat ja olin valmis. Mutta en löytänyt salia. Kysyin uimahallin puolen lipunmyyjältä, joka oli ainoa löytämäni työntekijä, ja hän kertoi ”voimailusalin” olevan ehkä ”tuolla ihan perällä käytävän päässä varmaan, en oo kyllä koskaan siellä käyny…” Tässä vaiheessa minuun heräsi jokin mystinen tunne siitä, mitä mahtaisin löytää. Lähdin naisen osoittamaan suuntaan… Ja löysin kaksi ovea. Ei käytävää. ”Pukuhuoneet” ja ”Liikuntasali”. Seisoin ovien edessä niitä tuijottaen. Vilkuilin ympärilleni. Sitten, joku tuli ja meni ovesta ”Pukuhuoneet”. Tämän oven takana oli suuri käytävä. Pujahdin nopeasti perässä ja laahustin ovien nimiä tarkkaillen. ”Naisten pukuhuone 1”, ”Naisten pukuhuone 2” …. ”Painonnostosali” … ”Voimailusali”. Siinä se nyt oli. Jostain kuului puhetta ja raskaan metallin kilinää. Ääni tuli viereiestä painonnostosalista. Voimailusalin ovessa oli lukossa avainnippu ja sieltäkin kuului ääniä, kun menin lähemmäksi. Olen kuulevani ”Tero kunnolla!”. Parkanossa meillä käy treeneissä Tero, joka on meistä vähän isommista nuorimmainen, käsittääkseni seiskaluokkalainen poika. Siitä sain tarvitsemani rohkeuden, räpelsin lukon kanssa ja menin sisään.
Ei Teroa. Ei parkanolaisia. Ei ketään tuttua. Muutamia katseita sain osakseni seinustalla istuvilta vanhemmilta. Edessäni oli nyrkkeilykehä. En ole aikaisemmin nähnyt nyrkkeilykehää, ja sen näkeminen sai minut tuntemaan oloni jotenkin kivaksi. Katsoin sitä hetken, kurkin ympärilleni ja bongasin kehän laidalta kaljun, lyhyehkön miehen. Tai ainakin hän oli minua lyhyempi. Ymmärsin, että hän on etsimäni mies. Veli Koota. Riisuin kengät jalastani ja laskin repun ovensuuhun niiden viereen. Menin reippaasti miestä kohden ja kysäisin rohkaisua hakien: ”Te ootte vissiin paikan nyrkkeilijät?” Veli kääntyi minua kohden ja nyökkäsi. Tai niin ainakin luulen. Muistikuvani keskustelusta jäivät jotenkin hatariksi, olin niin innoissani. Kerroin olevani nyrkkeilijä Parkanosta ja haluaisin käydä heidän treeneissään, kun minulle oli Parkanossa vinkattu, että täälläkin oli nyrkkeilytoimintaa. Ilman kyseenalaistamista Veli kertoi minulle treeniajat ja kyseli, kauanko olin harrastanut sekä miten usein kävisin. Kerroin voivani käydä ainakin maanantaisin ja keskiviikkoisin, ehkä myös tiistaisin. Ainakin silloin, kun en olisi Parkanossa. Hän toivotti minut tervetulleeksi ja moitti, kun en ollut tullut aikaisemmin. Pidin hänestä heti.
Innostuksen puuskassa mainitsin myös, että olin kuullut hänestä aikaisemmin. Olin lukenut Eva Wahlströmin kirjan ja tiesin, että Evakin oli käynyt joskus Kankaanpäässä Velin treeneissä. ”Joo, ei siitä ole kuin pari viikkoa, kun viimeksi näin Evaa.” Minusta tuntui heti jotenkin yliluonnolliselta. Miten minä tässä juttelin Veli Kootalle? Ja ihmiselle, joka oli juuri hetki sitten ”nähnyt Evaa” kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Kunpa minäkin joskus voisin vain ”nähdä Evaa”. (Eva, jos luet tätä, niin tule ihmeessä Parkanoon joskus treenaamaan meidän kanssa! Yhteystiedot PaPo-linkistä alempaa sivupalkista.) Noin. Nyt tuli sekin hoidettua. Eipä tarvitse katua. Niin ja Veli kertoi myös, että Kauhajoella on naisnyrkkelijöitä, jotka käy joskus Kankanpäässä treenaamassa. Toivottavasti voisin nähdä heitäkin joskus! Olisi hienoa päästä nyrkkeilemään naisten kanssa. Treenaamaan.
No, minulle tuli tosi hyvä fiilis lyhyestä tapaamisestani Veli Kootan kanssa. Heti, kun sähelsin itseni ovesta ulos, tajusin, että olisin voinut jäädä seuraamaan heidän harjoituksiaan. Mutta en enää palannut. Paloin halusta päästä hymyilemään nurkan taakse! Nyt treeniohjelmani näyttää seuraavalta:
MA: klo 17.00 – ? Kankaanpää
TI: klo 17.00 – ? Kankaanpää TAI klo 19.00 – 20.30 Parkano
KE: klo 18.30 – ? Kankaanpää
TO: klo 17.00 – ? Kankaanpää TAI 20.30 – 22.00 Parkano
PE: klo 18.00 – 19.00 Parkano (Kuntonyrkkeily)
LA: vapaa
SU: klo 12-14 Parkano
Koska tällä määrällä treeniä tulee aika paljon, niin pidän jaksamisen mukaan aina jonkun kerran (ma, ti, ke) vapaana, jos siltä tuntuu. Perjantaista tulee joka tapauksessa välillä vapaa, jos olen illalla töissä. Tai mahdollisesti kevyt, jos treenaamisen sijaan vedän kuntonyrkkeilytunnin. Mutta joka tapauksessa, olen innoissani!
Hei, tajusin tänään myös erään hauskan jutun, mikä yhdistää minua ja Evaa. Hän on nyrkkeilijä, joka pitää kirjoittamisesta, ja minä olen kirjailija, joka pitää nyrkkeilystä! 😀
Eva Wahlström, Kankaanpää, treeni