Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Treenit

Kulmamieheksi?

07.10.2011, tiititi

Eilen sparrasin Teroa ja muutenkin auttelin treenien vetämisessä. Samoin viime torstaina vedin ne kokonaan itse. Ensimmäinen kerta muuten! Saan aika paljon puuhata noiden aloittavien kanssa. Se on mukavaa. Pidän ”valmentajana” olemisesta. Siinä saa omaankin treeniin ihan uudenlaista syvyyttä. Sitä jotenkin yrittää paremmin, kun pitää näyttää mallia. Nyrkkeilyyn on tullut muutama uusi naama ja yksi kiva uutukainen, jonka nimeä en muista vieläkään (en ole tainnut edes kysyä!). Eilen juututtiin melkein tunniksi treenien jälkeen vielä juttelemaan vain kaikenlaista. Siitä muistui taas yksi syy, miksi pidän tästä harrastuksesta niin kovasti: Siellä tapaa ihmisiä! Saa kontakteja, joita muuten täällä Parkanossa on niin vähän. Mukavaa.

Tänään vedän taas kuntonyrkkeilyn ja aion laittaa tytöt hikoilemaan (itseni myös!) oikein kunnolla. Katsotaan miten menee. Sunnuntaina en pääse treeneihin, kun ollaan Kurikassa J:n siskon synttäreillä, mutta eiköhän sitä treeniä jaksa tiistaihin odotella. Maanantaina on vielä ratsastuskin ja aion ottaa siitä kaiken irti.

Eilen valmentaja myös ehdotti, että lähtisin joskus Terolle kulmamieheksi. 15.10 on kisat, joihi yritän päästä mukaan katsomaan, mitä se homma on, mutta katsotaan nyt miten onnistuu. Olisi hauska päästä kulmamieheksi(naiseksi) joskus.

Mutta ei enempää nyt, en ehdi kirjoitella. Yritän taas jaksaa päivitellä tätä vähän enemmän!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

, , , , ,


Yksi vastaus

  1. Ennie sanoo:

    Hei, jätin sulle tunnustuksen mun blogiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *