Eva voitti hienosti itselleen kauan halutun tittelin! Ihan sama mitä muut sanoo, mun mielestä ottelu oli hieno ja näytti Evan olevan huippukunnossa! 🙂 Vastustajalla ei tuntunut olevan mahdollisuuksia, mutta ehkä Eva vain oli niin hyvä? Naisnyrkkeilyn huippua, todellakin! Itsellä tosiaan ensi syksynä edessä kisat tai kahdet. Katsotaan kuinka moniin uskallan. 😀 Tarve olisi saada se yksi kisakokemus, että osaisin sitten valmentajan toimessa olla uskottavasti. Sen verran osaan kuitenkin sanoa, ettei musta kunnon kilpaurheilijaa saa nyrkkeilyyn. Luonne ei tuohon lajiin riitä, kun siinä tarvitaan semmoista tietynlaista uhmaa ja agressiivisuutta, jota mulla ei vain ole tarpeeksi. Liian herkkä ja arka olen kehään.
Nyt, kun on käynyt taas enemmän treeneissä, niin on ollut ihana huomata, kuinka oon kuitenkin syksyn aikana tekniikassa kehittynyt. Sparraamisessa oon jääny tosi paljon jälkeen, eikä siitä tunnu tulevan mitään, mutta tekniikka on kehittynyt ja lyöntivoimaa on! Salilla käyminen on myös huomattavasti muokannut kroppaa ja tuonut voimaa koko kehoon. Nyt vain lihaskestävyyttä ja hapenottokykyä. Siis pitkiä väsytyssarjoja salilla ja reippaita hölkkälenkkejä. 😛 Oon jo aloittanut vähän salilla tuota juoksuhommaa ja juoksennellyt 1 km matkaa aina treenin alkuun. Nyt menee jo helposti 6 minuuttiin ja tarkoitus olisi pian vaihtaa 1,5 km. Ja kun se menee ihan mukavasti, niin alan juosta 2 km, joka olis tarkoitus saada menemään 12 minuuttiin. Sitten kesällä kokeilisin cooperia. En ole ikinä saanut 1800 m parempaa tulosta ja sekin tulos on jostain yläasteelta… Viime keväänä juoksin 1600 m. (Toki yritin vain jaksaa koko 12 min tasaisella juoksuvauhdilla, en yrittänytkään hyvää tulosta. Kuitenkin ennen olen jo hyytynyt pelkästään tuosta 12 minuutin JUOKSEMISESTA, joten ehdottomasti on tapahtunut kehitystä, kun nykyään pystyn jo juoksennella pidempiä aikoja putkeen.)
Kävi niinkin tuossa pari viikkoa sitten treenatessa, että kun semmosen isomman mörön kanssa otettiin yhteen, niin jouduin tyrmätyksi. Toinen osui hyvin kylkeen ja meni toisesta keuhkosta ilmat pihalle. Putosin polvilleni ja siitä lattiaan. Kiire tuli saada pääsuojus ja hammassuojat pois, että saan happea. Opettavainen kokemus. Meni monta minuuttia, ennen kuin pystyin taas seisomaan suorassa ja jatkamaan. 😀 Tuntui oudolta, kun toinen löi kanveesiin, mutta opetti sen, ettei sitäkään tarvitse pelätä. Ja kehään menin takaisin pari minuuttia myöhemmin saman kaverin lyötäväksi. 🙂 Hyvä minä!
Jostain on tullut vähän mukaan sellaista arastelua ja pelkoa. Jännittää mennä treeneihin. Ei se siinä sparratessa ole niin kamalaa, mutta huomaan jännittäväni sitä etukäteen. Se on mulle vaikeaa. En halua, että tämä johtaa siihen, etten pysty treenata kunnolla, koska siitä on vain etua sitten vastustajalle syksyllä. Haluaisin pystyä treenaamaan täysillä, mutta joskus ajatus siitä, että pitää mennä puoleksitoistatunniksi rääkättäväksi ja siitä puoleksi tunniksi mua selvästi isompien miesten hakattavaksi, niin ei vain jotenkin houkuttele…. Pelottaa tavallaan. Mutta kun pääsen sinne kehään varusteet päällä ja on mun vuoro sparrata, niin siinä se ei enää ole niin kamalaa. En tiedä. Kai mä olisin outo, jos ajatus siitä tuntuis jotenkin mukavalta? Tekniikkaa sen sijaan tykkään treenata ihan tosissaan! Siinä on se intohimo: Lyöntien hiomista, väistöjä, lyöntejä, jalkatekniikkaa, asentoa…
Mitäs muuta? Tänään illalla taas nyrkkeilemään, en viime viikolla päässyt taas, kun oli vähän erikoinen viikko, mutta nyt yritän ehtiä taas paremmin. Tänään vedän myös kuntonyrkkeilyn ennen omia treenejä ja omissa treeneissä vedän loppuun puolen tunnin kehonhuollon eli venyttelyä yms.
Huomenna sitten salille ja ratsastamaan ja torstaina taas nyrkkeilyä. Yritän johonkin väliin tunkea vielä hölkkälenkin. Mahdollisesti torstaina päivällä voisi käydä sellaisen juoksemassa. 🙂 Mutta vielä kerran: HYVÄ EVA! 🙂
Eva Wahlström, kehitys, kehonhuolto, kilpailu, kunto, kuntonyrkkeily, nyrkkeily, sparri, tekniikka, valmentajana